Kuten otsikko kertoo niin reenattu ollaan, blogi vain päivittyy hitaasti kiitos kouluhommien ja siitä johtuvan "alati" koneella istumisen :(
Molemmat typyt on siis reenailleet, ihanainen Iitakin on päässyt mukaan reeneihin ja saanut myös hieman työskennelläkkin. Iitalle olen tehnyt jopa hakuruudun kolmella damilla ja hienosti neiti jaksoi tehdä hakua, toki oli väsynyt sen jälkeen mutta kipeän oloinen ei ollut. Lisäksi Iita on saanut tehdä helppoja markkeerauksia kun Piippukin niitä on tehnyt. Maltilla ollaan hommailtu Iitan kanssa ja lopeteltu ollaan ennen kuin menee liian pitkälle ja koiraan tulee kipuja. Jälkipuuhat väsyttää lähinnä sen vuoksi kun intopinkee innostuu ja syke nousee, mutta selvästi on tuommoisen sydänvikaisen puuhaa moinen harrastelu. Katsoin tuossa yksi kaunis päivä dokumentin tutkijoista joiden elämän tehtävänä on tutkia ilmaiseeko/tunteeko eläimet esim iloa tai onko niillä ylipäätään tunteita ja olen satavarma, että on!!Kyllä meidän Iitassa on huima muutos Piipun tulon jälkeen tapahtunut ja koiran olemuksesta näkee että se on onnellinen. Toki eläinlääkärin kertoma tieto siitä, että mm keuhkot voivat hyvin on yksi osasyyllinen koiran hyvään oloon, mutta on kyllä koirakaverillakin ollut myönteinen vaikutus Iitan olotilaan. Ei voi tarpeeksi hehkuttaa tätä asiaa kun se on vaan niin ihanaa kun huomaa koiransa (elämäni koiran) olevan tyytyväinen elämäänsä vaikka siitä puuttuukin se tärkein, metsästys ja koiramaiset harrastukset. Ehkäpä näiden asioiden puuttuminen hiertää eniten meitä ihmisiä eikä niinkään Iitaa :)
Noh entäs Piippupaappupööppy! Piippu on taitava pieni pentu joka kylläkin on pitkä jalkaisena muuta kuin pentumaisen söpö :) Kuumumisesta tai sen puutteesta olen täällä hehkuttanut, mutta nyt on ollut pientä kuumumista ollut havaittavissa kun damit otetaan esiin, se asia saadaan kyllä hallintaan kun on tuota kokemusta ennestäänkin :) Maltilla Piippu odottaa lähetystä ( ei tärrää, piippaa tai nyi eteenpäin) ja maltilla tekee töitä ja palauttelee rauhallisesti, mutta se alku kun koiran on aika tulla perusasentoon että päästään hommiin, niin silloin tuntee että jaloissa pyörii TURBO:) Piippu siis on tehnyt Iitan tapaan helppoa hakua ja olen yrittänyt palkita Piipun hienoa ringin kiertämistä nakkaamalla kehälle aina sokkona damin. Eli kun koira kiertää oikeanlaista kehää niin olen Piipun "selän takana" nakannut damin kiertoradalle ja näin koiraa palkitsee oikeanlainen hakutapa kun siellä onkin välillä jotain mitä koira on etsinyt. Kun joskus pääsee pellolle reenaan niin siellä voi sitten liikkua eteenpäin koiran kiertäessä ympärillä ja dameja löytyy aina aika-ajoin sieltä kehältä...en tiedä onko tuossa mitään järkeä mutta näin olen tehnyt ja hyvin on ringin kierto hallinnassa. Haku on Piipun tapauksessa siis ollut ringin vahvistamista ja samalla rohkaisua itsenäiseen työskentelyyn.
Eilen tehtiin Piipulle elämänsä ensimmäinen linjaharjoitus kohtuu pitkällä matkalla ja hienosti koira eteni damille ja toi damin iloisesti ohjaajalle. On hieno huomata, että noutohommissa ei ole moitteita Piipun kanssa, koira työskentelee innolla sekä maltilla ja etenee hakua tehdessään spanielille ominaiseen tyyliin, esineet haetaan ja ne palautetaan ja ollaan kuuliaisia ohjaajalle.
Tänään koitti Piipulle jännä päivä kun emäntä otti ja tirpas jäljen lähimetsään. Jälki oli pituudeltaan vajaa 100m ja kaartoi lievästi vasemmalle. Iitan tapauksessa aikoinaan kun kasvataja Tiinan kanssa vedettiin koiralle eka jälki oli se hieman pelottavaa Iitan mielestä, mutta se rauhallinen eteneminen on edelleen Iitan valtti näissä hommissa....noh, Piipulla oli kyllä sitten sitä vauhtia, mutta pysyi se kyllä jäljelläkin, hieman oli eri meininki :) Täytyy siis opetella Piipun kanssa hieman rauhallisempaa etenemistä, muuten meni oikein hienosti ja olin positiivisesti yllättänyt pennun rohkeuteen ja taitoon :) tästä on hyvä jatkaa!
Piipun tapauksessa tuleva talvikausi tuo tullessaan ainaskin
pillipysäytyksen kaikkine jippoineen ( lentävät damit jne jne ) ja
perustottelevaisuuden sekä myös Tokon alokasluokan liikkeiden hiomista.
Ja tottahan toki tehdään kaikkia nouto juttuja aina sään salliessa. Ja
ollaampas me menossa myös spanieliyhdistyksen järjestämään Rallytoko
koulutukseenkin!
(kuviakin olisi kunhan saan ne siirrettyä ensin koneelle)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti