Tytöt kävi eilen tohtorin pakeilla. Piippu rokotuksen ja Iita sydänkontrollin merkeissä. Piippu kasvaa ja kehittyy hyvin, painoa on 12 kg ja lääkäri kehui koiran lihasrakennetta ja hienoja hampaita. Lonkat ovat oikeassa paikassa ja polvetkin toimivat niinkuin pitääkin. Toiseen korvaan saatiin ohjeeksi laittaa kortisonia ja bepanthenia, kiitos Iitan hanakan korvien pesemisen :)
Iitan sydämestä kuuluu suhinaa ja eihän se sieltä mihinkään ole katoamassakaan, mutta se mikä oli mukava kuulla oli keuhkojen puhdas ääni. Keuhkoissa ei siis nestettä!!Iitan yskiminenhän on oikeastaan loppunut kokonaan lääkityksen aloituksen jälkeen. Iitan kylkeen ilmestyi isohko patti tuossa joku aika sitten ja sekin diagnosoitiin isoksi lipoomaksi, joten pelko pahanlaatuisesta kasvaimesta pois suljettiin. Koirat voi siis hyvin kumpikin omassa kastissaan. Iitalla tänä syksynä noudettuna 10 sorsaa ja siihen on hyvä lopettaa ura metsästyskoirana! Jatkakoon Iita tuota äitinä oloa ja nauttikoon "lapsestaan" vielä kun se noin antaumuksella antaa Iitan itseään hoitaa.
Onni otti takapakkia ja antibiooteilla mennään viikko. Perheen isommatkin ihmiset pienessä flunssan otteessa koitetaan jaksaa tätä kaikkea. Äiti Nikkilä opiskelee parempaa tulevaisuutta ajatellen itselleen lisää tutkintoja ja Isi Nikkilä aloittelee uudessa työpaikassaan. Uudistuksen tuulet puhaltaa siis meidän laumassa. Kaikkea sitä ihminen saa aikaseksi kun päättää olla vahva ja rohkea eikä aio jäädä jalkoihin pyörimään :)
2 kommenttia:
Mammalla myös rasvapatti kyljessä. Saa siinä olla, kun ei häirihe. Hyvä että Iitan keuhkoissa ei lorise!
joo, eihän rasvapatit haitaksi ole :) se tuli vain niin nopeaan ja ajattelin tottakai heti pahinta...tosin neitokainen on laihtunut muutaman kilon, joten oisko patti ollut tuolla läskien seassa odottamassa Iitan laihtumista ja löytymistään!Koiran yskiminen oli välillä sitä luokkaa, että pelkäsin Iitan "hukkuvan", mut sekin on nyt lääkkeiden ansioista muisto vain.
Lähetä kommentti