sunnuntai 16. helmikuuta 2014

Agilityä ja hengailua hallilla


Typyjen kanssa päästiin vihdoin ja viimein hyödyntämään seuran antama avain maneesiin ja kävimme Piipun kanssa hieman putkeilemassa sekä hallin ollessa vain ja ainoastaan meidän käytössä otin myös pilli pysäytyksiä. Iita sai tehdä pari noutoa taakselähetyksellä ja menipäs se Iitakin putkesta muutaman kerran ilman suurempia kehoituksia. Jännä kuinka koirat tykkää tuosta putkesta :) Iitan kanssa myös vähän tokoiltiin, otimme rauhallisesti mm seuraamista.  
 
Piipun silmäluomeen on  ilmestynyt jokin näppylä ja sitä käytiin jopa tohtorille näyttämässä, mutta muuta ohjetta ei saatu kuin lääkevoiteen laittamista parin viikon ajan. Voide on auttanut tai ainakin patti on rauhallisemman näköinen kuin muutama päivä sitten. 
Silmä ennen lääkettä
Muutaman päivän hoidon jälkeen
Väsyneitä tyttöjä on helppo kuvata :) Piipulla on aina jotain suussa oli se sitten heräillä tai ei! Tänään likat lähtikin Ukin mukaan maalle pariksi päiväksi tekemään lumitöitä. Ukista onkin ollut iso apu näiden karvakavereiden kanssa kun välillä on arki semmoista, että koirat jäävät väkisinkin vähemmälle lenkittelylle jne, kun toinen puolisko tekee vuorotyötä ja vuorot sattuvat juuri pahimmoilleen niin, että yksinään pyöritän muutaman päivän tätä sirkusta täällä :) IISO kiitos Tapsalle!





Ei kommentteja: