On ollut hieman taukoa kirjoittelusta, koska asiaa ei ole kuin kehnonlaista ja sitä on vielä kehnompi tänne kirjoittaa. Olisi kiva kertoa kuinka ollaan reenattu ja opittu ja osallistuttu ja onnistuttu...mutta kohtalon puuttuessa peliin ei meillä tämmöisiä uutisia ole teille jakaa. On ollut kiva lukea muiden blogeja, joissa koirakot ovat onnistuneet ja saaneet ihania pinkkejä pokaaleja :) onnea siis Kaisu ja Helmi ( Iitan sisko ). Kun itse elää hiljaiseloa kaikesta koiramaisesta touhusta on myös kiva lukea niitä kirjoituksia joissa koirakko ei ole onnistunutkaan suunnitelmien mukaan ja edessä on armotonta reenaamista, jotta seuraavalla kerralla menisi kokeissa hieman paremmin. Kaipaan tätä tunnetta ; mehän näytetään teille vielä joskus :). Se mitä me ollaan Iitan kanssa tehty hyvää on verinäytteen anto Hannes Lohen geenitutkimukseen, toivon hartaasti että Iitan antama panos on apuna siihen, että tästä ikävästä sairaudesta ei joutuisi kovin moni koira kärsimään...mene ja tiedä, mutta toive on heitetty ilmaan. Kiitos Hennalle näytteenottamisesta!
No mutta ne uutiset: Iita voi kovin kehnosti. Huomaan päivä päivältä ajattelevani, että yhteinen aika alkaa olemaan lopun portilla. Olen joutunut miettimään missä kulkee meidän raja, jotta koiran elämä olisi mielekästä eikä kärsimystä. Itkut olen itkenyt viikottain kun ajattelen joutuvani kohta sanomaan hyvästi liian pian elämäni rakkaudelle. Oli se hyvästijättö tänään tai kuukausien päässä, on se liian aikaisin joka tapauksessa. Iita on väsynyt, pahoinvoiva ja jollakin tapaa masentunut. Ulkona kilometrin mittainen entinen ja tällä hetkellä ainokainen aamu/iltalenkki reitti vie aikaa reilu puolituntia ja pienikin sykkeen nousu saa koiran tuupertumaan ja ottamaan happea, jotta hitaasti vaappuva matka voisi jatkua. Välillä pää vetää koiraa ja askellus hetkeksi reipastuu, kunnes muutaman metrin jälkeen vauhti hiljenee kun ei vaan jaksa enään juosta. Iitan lääkitystä on hieman lisätty ja hieman on apua tästä ollutkin, mutta lääkityksellähän tätä sairautta ei paranneta. Uimassa olen käyttänyt Iitaa säännöllisesti ja vedessä Iita muuttuu iloiseksi ja onnelliseksi, sitä on ihana seurata kun se näyttää silloin niin Iitalta, ihanalta veikeältä Iitalta <3
3 kommenttia:
Tulee niin paha mieli Iitan puolesta :/ Miten tuo sairaus voikin viedä koiraa noin nopeasti :( Tsemppiä Iitalle, nauttia voi ulkoilusta muutenkin kuin lenkkeilemällä :) Meillä Helmi rakastaa vastaleikatussa ruohossa kierimistä ja peuhaamista, tuoksu tarttuu turkkiin ja sitä on sitten ihana nuuskutella vielä sisälläkin :) Pallojen kanssa ulkona vierähtäisi vaikka tunti jos toinenkin :) Ihan vaan makoillen niitten vieressä ja välillä kuonolla tökkien, vähän niin kuin varmistaen sen varmasti olevan siellä. Vanhuus ei tule yksin. Helmillä alkaa olla melko paljon jo harmaita partakarvoja leuan alla ;)
Kyynel vierähti täälläkin, kun kuulumisianne luin. Voimia teille kaikille ja toivottavasti on vielä aikaa syntyä uusia hyviä muistoja yhteiseltä matkaltanne.
:( Iita oli taas niin reipas ja iloinen, kun näin sitä viimeksi. Mutta niihän sinä sanoit, että se niistä tilanteista aina piristyy ja innostuu.
Lähetä kommentti